Tietoa ja taitoa maaseudun yhdistyksille -hanke

Eteläpohjalaiset Kylät ry:n toteuttama tiedonvälityshanke - tietoa ja taitoa maaseudun yhdistyksille - jatkuu vuoden 2012 toukokuulle Etelä-Pohjanmaan alueella. Hankkeessa lähtökohtana on kyläyhdistysten ja muiden kylissä toimivien yhdistysten ja niissä toimivien henkilöiden osaamisen vahvistaminen. Tarkoitus ei ole luoda uutta, vaan välittää jo olemassa olevaa tietoa yhdistysten toiminnan kehittämiseksi.

Yhdistystoimintakoulutukset

Tiedon välittäminen tapahtuu eri puolilla Etelä-pohjanmaata järjestettävissä koulutustilaisuuksissa, joissa päämääränä on jakaa tietoa yhdistysten perustoiminnoista. Tavoitteena on että toiminnan kehittyessä yhdistystoiminta-aktiivisuus nousee ja sitoutuminen yhdistystoimintaan lisääntyy.

Tilaisuuksissa käsitellään aiheita mm. seuraavien aihepiirien alla:

  • Yhdistyksen perustoiminnot, eli mm. yhdistyksen toimintavuosi, syys- ja kevätkokous, hallituksen toiminta, velvollisuudet ja vastuut, toimintasuunnitelma, talousarvio, toimintakertomus, toimihenkilöiden ja työntekijöiden roolit yhdistyksessä

  • Yhdistyksen talous, eli mm. yhdistyksen kirjanpidon perusteita, talousarvion laadintaa ja talouden seuraamista, tilikautta ja tilinpäätötä, yhdistyksen verotusta ja toimintaa työnantajana

  • Yhdistyksen viestintä, eli mm. yhdistyksen toiminta sidosryhmiin sekä omaan jäsenistöön päin, sisäinen viestintä, yhteydenpito ulkoisiin vaikuttajiin, kuten mediaan, rahoittajatahoihin jne., yhdistyksen verkostoituminen, verkkosivujen- ja palveluiden käyttö viestinnässä

Tilaisuuksien tarkempi sisältö muokataan osallistujien tarpeiden ja saadun palautteen kautta. Lisäksi järjestetään kierros täsmätietoiltoja, jotka käsittelevät joitakin tiettyä paljon keskustelua aiheuttaneita aiheita tarkemmin. Ensimmäiset seitsemän tilaisuutta pyritään järjestämään kevään ja alkukesän 2011 aikana ja seuraavat seitsemän talven 2011-2012 aikana.

Yhdistysten viestintä ja kotisivut

Toisena osana hankkeessa on yhdistysten verkkoviestinnän kehittäminen. Tämä tapahtuu tarjomalla yhdistyksille valmius tehdä omat kotisivut epk.fi -sivuston alle. Hankkeessa luodaan sivupohjamalli, jolla voidaan viestiä eri yhdistyksistä perustiedot, kuten mm. yhteystiedot, kyläsuunnitelmat, sekä hanketiedot ja pöytäkirjat.

Sivupohjamallilla tehtävien kotisivujen luomiseen tarjotaan myös koulutustilaisuuksia, joissa käydään läpi sivujen luomista ja ylläpitämistä erityisesti yhdistyksen tarpeet huomioon ottaen, lisäksi tarjotaan seikkaperäinen ohje sivupohjamallin käyttöön ja kotisivujen luomiseen sen avulla. Koulutus tähtää siihen että laadinta ja päivittäminen ei edellytä erityisiä atk-taitoja.

Hankkeen toiminta

+ yhdistystietoillat
+ kotisivukoulutukset

Lisätietoa

+ hankemainos
+ hankesuunnitelma
+ hankejuliste - kevät 2011
+ artikkeli (Ilkka 11.11.2011)
+ artikkeli (Ilkka 10.3.2011)
+ artikkeli (JS 30.3.2011)

Yhteystiedot