Landemian vuosi 2021

Landemian vuosi 2021

Landemian vuoteen 2021 mahtui paljon tapahtumia. Katsotaanpa muutaman kuvan myötä, mistä vuosi 2021 muun muassa koostui.

Kylävierailut

Kuvassa kyläläisiä eri kyliltä Etelä-Pohjanmaalla
Landemia sai vierailla kesän ja syksyn aikana useissa upeissa Etelä-Pohjalaisissa kylissä.
Vierailujen aikana keskusteltiin kylien vahvuuksista. Mietimme myös yhdessä keinoja, joilla kyliä voisi kehittää ja sitä kautta saada uusia asukkaita kylille.
Kuvassa kyläläisiä eri Etelä-Pohjanmaan kylistä

Tapahtumat

Kuvassa ihmisiä leikkitelineillä
Kuvassa ihmisiä messuständillä

Vuoden aikana pidettiin pilottikuntien kanssa työpajoja, joissa suunniteltiin yhteisiä toimintamalleja kuntien sekä kylien pito- ja vetovoiman vahvistamiseksi.

Syksyn aikana Landemia sai osallistua myös valtakunnallisiin tapahtumiin. Maaseutuparlamentissa Landemia järjesti avoimen työpajan aiheella ” Miten maaseudun tulisi uudistua, jotta nuoret jäisivät maaseudulle?” Saimme kutsun myös Monipaikkaisuuden hanketreffeille.

 

Landemia oli mukana myös pilottikuntien markkinoilla, messuilla ja muissa tapahtumissa

 

 

Landemia-hankkeen toinen toteuttajataho Luonnonvarakeskus on vuoden aikana työstänyt tutkimuksellista osuutta. Luken kanssa olemme päässeet tekemään yhteistyötä myös muiden tahojen kanssa ja rakentamaan laajaa verkostoa.

Kuvakisat

Kuvassa maisemakuvakollaasi
Vuoden 2021 aikana järjestimme kesä- ja syyskuvakisat. Kuvakilpailuihimme osallistui yli sata toinen toistaan upeampaa kuvaa eri puolilta Etelä-Pohjanmaata. Näiden kuvien kuvaajat (alkaen yläriviltä vasemmalta oikealle) ovat: Birgitta Jussinmäki, Riitta Kellosaari, Jaana Aho, Minna Kivinummi, Markku Koivusaari ja Annika Ylituomaala.
Kuvassa ilotulitusta ja teksti Landemian vuosi 2021

Kiitämme kuluneesta vuodesta ja toivotamme Landemian täyteistä vuotta 2022!