Vuoden eteläpohjalainen kylä
Onko teidän kylänne seuraava vuoden kylä?
Vuoden kylän valinnalla halutaan nostaa esiin kylien monipuolista toimintaa ja lisätä kylätoiminnan tunnettavuutta ja näkyvyyttä. Tavoitteena on löytää aktiivisia kyliä, tuloksellista kylätoimintaa ja saada hyviä esimerkkejä kylien toiminnasta ja yhteistyöstä.
Valinnassa painotetaan kylien toiminnan suunnitelmallisuutta (voimassaoleva kyläsuunnitelma), pitkäjänteisyyttä ja uutta luovaa toimintaa sekä tulevaisuuteen suuntautumista. Erityisesti otetaan huomioon kylän kehittäminen laaja-alaisesti, miten on järjestetty kunnan ja kylän välinen suhde, palvelujen tuotteistaminen ja uudelleen järjestäminen, avoin tiedottaminen, yhteistyön sujuminen sekä elinkeinojen edistäminen.
Huomioon otetaan koko kylää hyödyttävä toiminta, yhteistyö (ml. Eteläpohjalaiset Kylät ry:n jäsenyys), avoin tiedottaminen, yhteistyön sujuminen ja kylän kehittäminen laaja-alaisesti.
Ajankohtaista:
Eteläpohjalaiset Kylät ry on päättänyt siirtyä vuoden kylä -valinnassa samaan rytmiin kuin suurin osa muista Suomen maakunnista. Aiemmin olemme valinneet vuoden kylän syyskokouksessa kalenterivuoden päätteeksi. Nyt kuitenkin vuoden 2023 valinta jätetään kokonaan tekemättä. Seuraava vuoden eteläpohjalainen kylä valitaan keväällä 2024. Hakuasiasta ohjeistetaan alkuvuodesta 2024!
