Munakan kioski - Helmi Ilmajoen maaseudulla
Ilmajoen Munakan kylästä löytää yhden maaseudun helmen, Munakan kioskin. Kioskia pitää Ari Ketelä puolisonsa kanssa ja he asuvat itse parin kilometrin päässä kioskista.
Ari Ketelä on paluumuuttaja. Hän asui muutaman vuoden Seinäjoella, jonka jälkeen muutti takaisin kotikylälle. Mikä sitten sai Arin palaamaan takaisin Ilmajoelle?
”Jostain syystä aina olen tiennyt täältä pois lähtiessä, että mä tuun takaisin. En ole koskaan ajatellut, että tulisin virallisesti jäämään minnekään muualle. Se oli jollakin tavalla automaatio, että jossakin vaiheesa tuun takaisin ja nyt se sitten tuli.”
Ari kertoi, ettei olisi ollut mitään sellaista syytä, mikä ei olisi saanut häntä palaamaan Ilmajoelle. Kaupungissa ei ollut mitään sellaista, mitä hän jäi kaipaamaan. Kaupunkiin on vain 10 minuutin matka, joten sinne pääsee kyllä aina käymään tarpeen vaatiessa-.
Mikä sai syttymään kipinän perustaa Munakkaan kioski?
Idea on ollut Arin mielessä käytännössä katsoen aina. Mutta nyt se sai tulta alleen, kun koronan vuoksi tapahtumia on peruttu, eikä missään voida järjestää mitään. Munakan kylälle on muuttanut paljon uusia ihmisiä ja uusia taloja on rakentunut vinhaa vauhtia. Kylältä osittain puuttui sellainen paikka, missä ihmiset pääsivät tutustumaan toisiinsa. Tärkein asia kioskin perustamisessa olikin luoda matalan kynnyksen tutustumispaikka. Lopullinen sysäys projektille tapahtui viime talvena ja Ari päätti kokeilla kioskin toimintaa. ”Viime talvena ajattelin, että nyt se kokeillaan ja nyt se on kokeiltu! Tai no ei se vielä ole kokeeitu, vaan tuos se nyt seisoo ja projekti on valmis. Vaikka eihän tuo koskaan aivan valmis ole, mutta nyt se on käynnissä.” kertoo Ari kioskiprojektin vaiheista.
Ari on ollut positiivisesti yllättynyt siitä, kuinka paljon kioskilla on kesällä käynyt asiakkaita. Erityisen iloinen hän on siitä, että kioski on löydetty kauempaakin ja moni on tullut Seinäjoelta polkupyörällä asioimaan. Myös naapurikylistä sekä Ilmajoen keskustasta on tullut runsaasti asiakkaita.
Kioskin alkuperäinen idea toimia matalan kynnyksen kohtaamispaikkana on toteutunut: ”On ollut mukava nähdä, että paikka on löydetty kauempaakin kuin kylän keskuudessa. On ollut niitä, jotka ovat asuneet täällä ennen ja muuttaneet jonnekin muualle. Täällä on ollut mukava kuulla sellaisia jälleennäkemisiä ja tarinankerrontaa”, iloitsee Ari. Arjen ollessa hektistä töiden ja harrastusten parissa, saattaa kylänkin asukkaiden kohtaamiset jäädä vähemmälle. Kioskin myötä tuntuu, että kylää olisi otettu paremmin haltuun ja asukkaat ovat vielä paremmin tutustuneet toisiinsa.
Kioski on kesän aikana työllistänyt seitsemän paikallista nuorta ensimmäiseen kesätyöhönsä. Lisäksi toki kioski on tuonut paikallisille mukanaan mahdollisuuden tehdä pieniä ostoksia lähellä. Ari naurahtaakin, että paikalliset lapset ovat olleet innoissaan karkkiostoksilla. Paikallinen kioski myös mahdollistaa sen, että aina ei tarvitse lähteä kauas palveluiden ääreen. Ari korostaakin, että kaikki lähtee tarpeesta: ”Kyllä täällä on asioita ja jos jotakin oikeasti tarvitaan, niin pohditaan mitenkä sen voisi toteuttaa.”
Ilmajoella on helppo toteuttaa itseään
Kun Arilta kysyy mikä Ilmajoella ja Munakassa on parasta, hän korostaa ihmisten auttavaa asennetta. Ari pitää siitä, että Ilmajoella on helppo toteuttaa itseään ja ilmapiiri on kannustava uusien asioiden toteuttamiseen. Asiat ovat neuvoteltavissa ja Ari antaakin siitä Ilmajoelle ison plussan. Ilmajoella on korostunut yhteisöllisyys: ”Eritoten jos tätä kylää painottaa, niin jos sä apua tarttet niin sä apua saat. Saattaa olla, että jos sä jotakin teet niin pian sitä tekee joku muu tullessan ihan muuten vaan apuun.” Avuliaisuus näkyy ihan pieninä tekoina arjessa.
Munakassa yhdistystoiminnalla on pitkät perinteet. Ari kertoikin, että nyt ihmisten tuntiessa paremmin toisiaan, myös yhdistystoiminta on saanut uutta puhtia. Uusia henkilöitä on tullut toimintaan mukaan ja yhdessä porukalla asioita saadaan vietyä paremmin eteenpäin. Kylällä pesäpallojoukkue on ollut toiminnassa monta vuotta, salibandyn pelaaminen on aktiivista ja kentällä järjestetään yleisurheilukisoja. Monen talon takapihalta lähtee hiihtoladut, mitä Ari pitää arjen luksuksena.
Maalle muutto voisi tuoda eteensä esteitä. Kun Arilta kysyi, huomasiko hän pohtiessaan paluumuuttoa Ilmajoelle joitakin esteitä, hän kertoi, ettei mitään sellaisia ollut. Hän korostaa maallemuuton lähtevän siitä ajatusmaailmasta, että kiireinen elämä ei saa olla este maalle muuttoon. Vaikka kauppaa ei olekaan vieressä, asiat saadaan hoitumaan ja omalta kylältä voi löytyä palveluita. Kaupunki on kuitenkin ihmisiä lähellä ja samalla reissulla pystyy hoitamaan monta asiaa. Myös kauempana harrastaminen on mahdollista, sillä moni harrastaa samoissa paikoissa, jolloin kimppakyydit ovat mahdollisia. Asiat tuppaavat olemaan vain järjestelykysymyksiä.