Kyläradiotoiminta mahdollistaa viestinnän kriisitilanteissa
Etelä-Pohjanmaalla on lähdetty etunenässä testaamaan ja kehittämään kyläradioverkkoa.
Etelä-Pohjanmaalla on lähdetty etunenässä testaamaan ja kehittämään kyläradioverkkoa.
Vuoden eteläpohjalainen kylä Vuoden kylän valinnalla halutaan nostaa esiin kylien monipuolista toimintaa ja lisätä kylätoiminnan tunnettavuutta ja näkyvyyttä. Tavoitteena on löytää aktiivisia kyliä, tuloksellista kylätoimintaa ja saada hyviä esimerkkejä kylien toiminnasta ja yhteistyöstä. Vuoden 2021 eteläpohjalaiseksi kyläksi valittiin Alavuden Kätkänjoki. Valinnassa painotetaan kylien toiminnan suunnitelmallisuutta (voimassaoleva kyläsuunnitelma), pitkäjänteisyyttä ja uutta luovaa toimintaa sekä tulevaisuuteen suuntautumista. …
Vuoden 2022 kartta on nyt julkaistu — mukana yli 500 kohdetta! Avoimet kylät -päivä järjestetään 11.6.2022 valtakunnallisesti jo kahdeksatta kertaa. Päivän tavoitteena on lisätä kylätoiminnan tunnettuutta ja esitellä kylien monipuolista toimintaa. Linkki kartalle löytyy tästä! Avoimet kylät -päivänä kylät avaavat ovensa ja järjestävät vierailijoille omannäköistään ohjelmaa. Ohjelmassa on sekä perinteisiä pihakirppiksiä ja talkoita että paikallisia …
Avoimet Kylät -tapahtumat 11.6.2022 Etelä-Pohjanmaalla Lue lisää »
Avoimet kylät – Suomen suurin kylätapahtuma Avoimet kylät -päivä järjestetään 11.6.2022 valtakunnallisesti jo kahdeksatta kertaa. Päivän tavoitteena on lisätä kylätoiminnan tunnettuutta ja esitellä kylien monipuolista toimintaa. Avoimet kylät -päivänä kylät avaavat ovensa ja järjestävät vierailijoille omannäköistään ohjelmaa. Ohjelmassa on sekä perinteisiä pihakirppiksiä ja talkoita että paikallisia erikoisuuksiakin, kuten sauna- ja karaokemaratoneja. Avoimet Kylät -päivä käynnistää …
Kevätkokous 21.4.2022 Eteläpohjalaiset Kylät ry:n sääntömääräinen kevätkokous järjestetään torstaina 21.4.2022 klo 18.00 alkaen. Paikka: Seinäjoen Seudun Invalidit Ry:n kokoustila, Jaakkolantie 22 C 15 (Vapaudentie 52 kohdalla), Seinäjoki (ks. kartta). Pyydämme jäsenyhdistysten edustajien ilmoittautuvan ennakkoon viimeistään 18.4. sähköpostilla osoitteeseen info@epk.fi. Ilmoittakaa myös mahdolliset ruokarajoitteet, että ne voidaan ottaa kahvitarjoilussa huomioon. Tervetuloa! Ystävällisin terveisin Eteläpohjalaiset Kylät ry:n …
Kyläturvallisuuden parissa toimiville järjestetään verkostoitumistilaisuus Peräseinäjoella 22.-23.4.2022 Ahonniemen leirikeskuksella. Katso lisätiedot tästä Kyläturvallisuus – Ahonniemi huhtikuu 2022 ja ilmoittaudu mukaan 8.4.2022 mennessä. Linkki ilmoittautumiseen
Kätkänjoki Alavudelta on ehdolla Suomen Vuoden kyläksi. Pääset näkemään Kätkänjoen esittelyvideon tästä linkistä.
Eteläpohjalaiset Kylät ry on päättänyt tarjota kaikille jäsenilleen jäsenetuna omat nettisivut jäsenmaksun hinnalla. Kotisivu-uudistuksen on toteuttanut kauhavalainen Kotisivukulma ja ulkoasun siihen suunnitteli Keino Branding Seinäjoelta. Joitain pieniä muutoksia sivuihin on tehty sivujen käyttäjiltä sekä EPK:n kotisivutyöryhmältä saatujen palautteiden perusteella. Jokainen kylä tietenkin muokkaa omat sivunsa omaan toimintaansa ja kylän tarpeisiin sopiviksi. Omia nettisivuja jäsenkylä/-yhdistys pääsee …
Kätkänjoesta Vuoden 2021 eteläpohjalainen kylä Eteläpohjalaiset Kylät ry:n hallitus on valinnut Vuoden 2021 eteläpohjalaiseksi kyläksi Alavuden Kätkänjoen. Palkitseminen suoritettiin sunnuntaina yhdistyksen syyskokouksessa Ylistaron Kainastolla. Eteläpohjalaiset Kylät ry painotti valinnassaan erityisesti kylän pitkäaikaista aktiivisuutta, kestäviä energiaratkaisuja ja kyläläisten palveluja. -Kätkänjoki on eteenpäin pyrkivä, kehittyvä kylä, jossa tehdään monipuolisesti työtä kyläläisten hyväksi, totesi puheenjohtaja Heikki Korkealaakso. Kylä …