Vuosikokous 2019
Etelä-Pohjanmaan Vuoden kylä 2019 on Ilvesjoki
Eteläpohjalaiset Kylät ry palkitsi lauantaina Vuoden eteläpohjalaisena kylänä Kurikan Ilvesjoen. Syyskokous pidettiin perinteen mukaisesti edellisvuoden voittajakylässä eli Alajärven Luoma-aholla, joka voitti tänä vuonna myös valtakunnallisen Vuoden kylä -palkinnon.
– Ilvesjoki on erinomainen esimerkki siitä, kuinka kylä voi olla aktiivinen, monipuolinen ja palvella hyvin asukkaitaan, vaikka matkaa keskuksiin on pitkästi, sanoi Eteläpohjalaiset Kylät ry:n puheenjohtaja Heikki Korkealaakso.
Ilvesjoki on omatoiminen ja ajan hermolla: kylä on tehnyt itse valokuituverkon. Hanke pääsi ainoana suomalaisena mukaan koko Euroopan laajuisen kisan finaaliin. Kylä pyrkii myös energiaomavaraiseksi.
Kulttuuri vahvaa ja kattaa kaikki ikäryhmät – esimerkiksi teatteri, harrastajaryhmät eri ikäryhmille ja monenlaista muuta virkistys- ja harrastustoimintaa. Kajastus-lehteä julkaistu kohta 40 vuotta ja kyläkirja julkaistu vuonna 2012. Kylällä on vahvaa kylien välistä yhteistyötä Jalasjärven kylien kesken ja vuorottelua tapahtumien järjestämisessä.
Kestävää kehitystä edustaa myös kylässä toimiva autopurkaamo – uusiokäytön edistämistä! – ja lisäksi purkaamolla palvelee kylän posti. Kylässä toimii myös maailman ekologisin alkoholiyritys Pramia. Kylässä on erinomaiset ulkoilumaastot ja jopa oma lentokenttä.
Onnittelijoiden joukossa olivat tilaisuudessa mukana Kurikan apulaiskaupunginjohtaja Juha Luukko ja markkinointisihteeri Maija-Liisa Laitila. Leader Liiverin onnittelut toi taloussuunnittelija Raija Ojaniemi.
Ilvesjoen kylän puolesta olivat palkintoa vastaanottamassa Marianne Hongisto, Marjo Hautaluoma, Jarmo Tanskanen ja Tero Vuorenmäki.
Ihmiset ratkaisevat maaseudun tulevaisuuden
Maakuntajohtaja Asko Peltola painotti kyien kehittäjähenkeä.
– Kylissä tarvitaan henkistä pääomaa, osaamista ja yhteisöllisyyttä. Aktiivien toiminnasta pääsee koko kylä, kunta ja maakunta nauttimaan.
Maaseudulla on elämisen eväitä tulevaisuudessakin. Ilmastokysymykset vain korostavat maaseudun merkitystä. Elintarvike-, puutuote ja metalliteollisuus ovat nekin kaikki kytköksissä maaseutuun ja maatalouteen.
Etelä-Pohjanmaa on maakunta, jossa maaseutu ja kylät ovat erityisen merkittävällä sijalla, sanoi Peltola.
-Maaseudulla asumista ei hävetä ja kylät pitävät yllä maaseudun elävyyttä. Kylien pitää ottaa hyöty jokaisesta tilanteesta eikä muutoksia saa pelätä. Sähköt, puhelimet, vesi- ja jätevesiratkaisut ovat kunnossa, mutta vaihtelua on teiden ja tietoliikenneyhteyksien suhteen eri puolilla maakuntaa. Toimivat tietoliikenneyhteydet avaavat maailman, se on erityisesti nuorille perusedellytys.
Monipuolista toimintaa
Eteläpohjalaisten kylien toimintaa esitteli puheenjohtaja Heikki Korkealaakso. Kauhavalla elokuussa järjestetyn Lokaali-tapahtuman lisäksi on vuosi ollut todella toiminnan täyteinen. Toukokuussa pidettiin kahdeksalla paikkakunnalla Järjestömarkkinat ja vapaaehtoistoimijoiden yhteistyöverkostoja on rakennettu olemalla mukana myös monissa hankkeissa. Yhdistyksen omaa toimintaa linjaamaan on rakennettu toimintakäsikirja.
Valintoja
Syyskokouksen puheenjohtajana toimi Sirkka Rajala. Kokouksessa hyväksyttiin talousarvio ja toimintasuunnitelma, jota värittää tulevana vuonna muun muassa Kurikassa järjestettävä valtakunnallinen Maaseutuparlamentti.
Kokouspalkkiot ja jäsenmaksut päätettiin pitää ennallaan, ja jäsenmaksun vastineeksi kylillä on mahdollisuus saada muun muassa hankevippiä ja ilmainen kotisivutila.
Tauno Alkulaa muistettiin pitkän hallitustyöskentelyn merkeissä. Liki 30 vuotta Kanadassa elämästään viettänyt soinilainen on ollut aktiivinen toimija niin omalla kylällään kuin EPK:n riveissä, kun sitten palasi takaisin Kukonkylälle kolmisenkymmentä vuotta sitten. Muistamisen luovuttivat Heikki Korkealaakso ja Päivi Niemistö.
Kun Tauno nyt halusi luovuttaa paikkansa nuoremmille, valittiin hänen tilalleen Tarja Vuorinen Soinista. Uutena hallitukseen tulivat myös Marita Mäki-Kahra Kuortaneelta ja Marianne Hongisto Kurikan Jalasjärveltä. Erovuoroisista uudelleen valittiin Eija Mäntymäki ja Anna-Liisa Saari, Leena Tynjälä, Anne Sener ja Tuomo Keppo.
Conor Oy:n tiloissa järjestetyn tilaisuuden aluksi nautittiin uunipuuro, kiisseli ja Luoma-ahon joulupossut kahvin kera. Pentti Mustamaan säestyksellä laulettiin joululauluja ja kohta 90 vuotta täyttävä Erkki Korkia-aho johdatti väen sinnikkään kylän historiaan kertomalla maankuulujen sikajuoksujen järjestelyistä ja muista kylän tempauksista. Kyläyhdistyksen puheenjohtaja Sirkka Rajala esitteli Luoma-ahon kylän toimintaa ja tilaisuuden päätteeksi käytiin tutustumassa hyvässä vauhdissa etenevään kylätalotyömaahan.